torstai 5. toukokuuta 2016

Kosmetiikkaa loppuu

Muistatteko kosmetiikkatuotteiden vähennyshaasteen, johon otin osaa White & Fresh blogin Irinan innoittamana ja haastamana Daralandian alkumetreiltä saakka? Innostukseni siihen alkoi jo osoittaa huomattavia hiipumisen merkkejä aiemminkin ja viime syksynä lopetin sen kokonaan.

Missään nimessä haasteeseen osallistuminen ei hyödytöntä ollut. Paitsi että purnukkavuori pieneni hitaasti mutta varmasti, opin sen aikana suhtautumaan kosmetiikan hankintaan uudella tavalla. Himotukset kokeilla kaikkea uutta hälvenivät haasteen aikana todella radikaalisti ja opin tuntemaan tyydytystä kosmetiikkatuotteiden loppumisesta ja niiden kokonaismäärän vähenemisestä. Opin myös sen, että kun ostan vähemmän, voin ostaa sen mitä ostan, paremmalla omatunnolla. Minusta on ihanaa, kun ei tartte tuntea ainaista pientä syyllisyyden jäytämistä sielussa, kun haksahdan hankkimaan jotain ihan vain siksi, koska se näyttää niin herkullisen kauniilta! Vaikka aktiivisesta vähennysprojektista luovuinkin, toivon ja uskon, että oppimani kantaa hedelmää jatkossakin.

En jaksa enää kirjata ylös, valokuvata taikka esitellä täällä blogissa jokaista uutta kosmetiikkatuotetta. Teen sitä jatkossa vain silloin kun huvittaa ja innostaa. Loppunutta kosmetiikkaa voisin kuitenkin vielä esitellä, sillä niissä postauksissa tulee kerrottua parhaiten omat mielipiteet kustakin tuotteesta. En lupaa näille postauksille nytkään sellaista säännöllisyyttä, että kerran kuussa jaksaisin tehdä postauksen. En näe tarpeelliseksi luvata sellaista, koska minulla voi mennä kuukausi niin, ettei lopu kuin yksi tai kaksi tuotetta, ehkei ensimmäistäkään. Enkä nytkään aio joka dödöstä ja hammastahnasta alkaa loruilemaan, parempi on kertoa sellaisesta, mistä jotain kerrottavaa on.

Jokohan tää jaarittelu riittäisi, jotta päästäisiin vihdoin asiaan! Tässä siis kuluneen kevään, lähinnä maalis- ja huhtikuun aikana loppuneet tuotteet:

  
Erittäin Hieno Suomalainen Plus - shampoo ja hoitoaine, Vehnänalkioöljy & omena:

Näistä EHS-perheen uusimmista tulokkaista tykkäsin tosi paljon. Shampoo pesi rasvoittuneenkin tukan hyvin, mutta sopivan pehmeästi. Hoitoaine puolestaan oli samanaikaisesti kevyt, mutta minun hiuksistolleni riittävän kosteuttava ja hoitava. Tuoksu oli molemmissa miellyttävä, pehmeän maanläheinen ja mieto, mukanaan aavistus omenaista kirpeyttä. Valmistajan mukaan nämä tuotteet sopivat erityisesti värjätyille ja käsitellyille hiuksille. Molemmat ovat myös silikonittomia.

Tämän tuoteperheen pullojen ulkonäkö ei kaikkia miellytä, mutta minusta tuossa vanhan apteekkipullon muotoilussa on jotain tosi nostalgista ja mukavaa. Nykyisin näissä on myös flippikorkit, eli enää ei tarvitse kirota sitä, että kerran kun puolloa kallistaa, puolet sen sisällöstä hulahtaa kämmenelle ja sormien välistä viemäriin. Kotimaisuudesta ja perinteisyydestä annan myös plussaa! Suosittelen näitä tuotteita lämpimästi. Hinta-laatu-suhde näissä on aivan erinomainen!


K-kaupan oman merkin, Pirkka-sarjan Orange Blossom & Shea Butter suihkugeelin ostin ennen joulua Hyvinkäältä ns. hätävaraksi unohdettuani oman suihkugeelini kotiin. Pullo tässä tuotteessa ei mua juuri häikäissyt, mutta sisältöpä olikin oikein kelvollista tavaraa! Tuoksu oli ihana; pehmeästi makea ja samaan aikaan raikkaan naisellinen. Pesutuntuma puolestaan oli tehokkuudestaan huolimatta kermaisen ja täyteläisen oloinen. Ei huono, näin Jorma Uotista lainatakseni, ei huono ollenkaan! Itseasiassa yllättävän kiva tuote!


Käsien rasvaaminen on mulla monta kertaa päivässä toistuva rutiini. Siksi käsivoiteet ovat aina olleet eräitä mun suosikkituotteitani kokeiluun. Tarvitsen niitä sekä kevyen päiväkäyttöön että täyteläisemmän yöksi, ja täydellisen käsivoiteen metsästys on (onneksi) päättymätön tarina. En suoraan sanoen tiedä, haluanko sitä The Täydellistä Käsivoidetta löytääkään, koska näiden testailuun en kyllästy koskaan ;D

Kotimaisen Lemon Juice & Glycerine -sarjan nopeasti imeytyvä kevyt käsivoide oli täysin nimensä veroinen. Se sopi hyvin päiväkäyttöön kosteuttaen kädet kivasti, mutta imeytyen todella niin nopsaan, ettei kauaa tarvinnut odotella ennenkuin pääsi taas hommiin. Tuoksu tässä oli aivan ihanasti sitruunainen ja minä pidin siitä oikein paljon. Ainoan miinuksensa tämä tuote saa kuitenkin, kumma kyllä, juuri siitä tuoksusta. Nimittäin vaikka minä siitä kuinka tykkäsin, niin kissani Viivi ei tykännyt sitten yhtään. Se ei suostunut tulemaan mun syliin silloin kun tämä tuoksui mun käsissäni. Viivi ja minä tykätään viettää niin paljon aikaa sylikkäin, että muutamaan kertaan mua oikein harmitti tämä erimielisyytemme tuoksun suhteen. Toisaalta Viljamia ja Taavia tuoksu ei tuntunut häiritsevän ja lopulta opin laittamaankin sitä aina silloin, kun en just heti Viiviä kainaloon kaivannutkaan... ;D

Dermosilin Primo-sarjan Saksanpähkinä kynsinauhavoide loppui vihdoin ja se ei minusta ollut kummoinenkaan. Siitä ei paljoa sanottavaa ole. Aivan liian kevyt ja juokseva minun tarpeisiini. Kosteutti kyllä, muttei riittänyt hoitamaan mun tosi herkästi tikkuuntuvia kynsinauhojani. Dermosilin tuotteet harvemmin tuottavat mulle pettymyksiä, mutta tämä teki niin. Huomattavasti parempiakin kynsinauhavoiteita olen kokeillut monia, eikä vielä ole vastaan tullut Lushin Lemony Flutterin voittanutta.

Mitäpä te, rakkaat lukijani, tykkäätte näistä loppuneiden kosmetiikkatuotteiden postauksista? Vieläkö jaksatte niitä lukea vai pitäisikö keksiä jotain muuta?



Heleää Helatorstaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Hyviä tuotteita!

    -Isla
    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html
    (uusi blogi, tervetuloa kurkkaamaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset Isla! Täytyy tulla tutustumaan blogiisi! :)

      Poista
  2. Hassua kyllä, mutta en muista olenko koskaan käyttänyt noita EHS-tuotteita, edes lapsuudessa. :D Haluan kyllä kokeilla, sillä olen kuullut monelta, että hinta-laatu -suhde on tosi hyvä. Kunhan vanhat shampooputelit ensin tyhjenisivät. :) Ja tuo Lushin Lemony Flutter, aivan huippu! Ostin sen viikko sitten hetken mielijohteesta, ja onneksi ostin! Ihana tuoksu ja todella tehokas kosteuttaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Tiia! Ei noissa kamalasti köyhdy ;D Jos tarvitset erityisen hoitavaa hoitsikkaa, niin kokeile ekaksi pelkkää shampoota. Tämäkin hoitoaine on kuitenkin suht kevyt, mutta mun hennolle ja sileälle tukalle se kyllä sopi.

      Poista
  3. Pitäisköhän minunkin siirtyä EHS-tuotteisiin, ainakin väliaikaisesti. Se tuoksu niissä vähän arveluttaa, olenhan käyttänyt tuoksuttomia tuotteita. Tukka vois tykätä että välillä vaihtaa tuotetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ehdottomasti! Minusta tuoksu on näissä aika mieto, ja eihän sitä tarvitse joka pesussa käyttää. Tukkakin tykkää, jos ei joka kerta käytä samaa shampoota! Tästä sarjasta näiden lisäksi myös koivushampoo on mun suosikkini!

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)