keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Pitkä viikonloppu Mutsilassa

Kaunista keskiviikkoiltaa kaikille!

Täällä mä olla möllötän mökillä, melkein yksikseni tällä kertaa. P lähti yhdeksi yöksi vanhempiensa luokse ja otti Viljamin mukaansa. Se kun on sieltä P:n lapsuudenkylästä kotoisin. Minä jäin Viivin ja Taavin kanssa tänne mökille. Katit ovat luonnollisestikin jossain ulkona, joten mulla on hyvää aikaa päivittää blogia. Vaan enpä kerrokaan teille nyt mökkikuulumisia sen enempää, vaan palaan ajassa runsaan viikon taaksepäin ja kerron pitkästä viikonlopustani Mutsilassa.



Pitkästä aikaa oli ihan todella kivaa viettää muutama kesäpäivä Mutsilassa äidin kanssa. En ollut kerennyt käymään yli kahteen kuukauteen, joten oli ihan mukavaa nähdä omin silmin taas sekä mutsi, että kauniit Hyvinkään maisemat ja tietenkin tuo mutsin terassi kaikessa alkukesän kukkaloistossaan. Alppikärhö kukki terassin aitauksessa kuin viimeistä päivää. Kirsikkapuu pudotteli viimeisiä kukkiaan sellaista vauhtia, että terassin lakaisu tuntui varsin epäkiitolliselta puuhalta, kun tuulen puuskien ansiosta terde oli jo parin tunnin päästä valkeanaan kirsikkapuun kukkien terälehtiä. Joitain kukkia äiti oli jo ehtinyt itsekin laittaa, pääasiassa orvokkeja.



Kissat olivat mukana tietenkin. Ja ne nauttivat täysin siemauksin olostaan mutsin kauniilla, ja ainakin meidän partsiin verrattuna, varsin avaralla terdellä. Viivi ja Taavi käyttäytyivät jopa hyvin sivistyneesti, eivätkä aiheuttaneet ylimääräisiä harmeja mulle tai mutsille.


Viltsusta ei valitettavasti voi antaa yhtä kiittäviä arvioita. Se oli omaan ylivilkkaaseen tyyliinsä ihan hirvittävän sosiaalinen, suloinen ja hurmaava, mutta paikoitellen käytökseltään kuin riivattu.

Ensitöikseen se asemoi ahterinsa mutsin salaatintaimien päälle ja vietti paljonkin aikaa siinä. Saa nähdä nouseeko sieltä mullasta enää mitään salaattiin viittaavaakaan. Sitten se keksi mutsin täältä mökiltä tuomat kukan taimet, jotka olivat jo päässeet hyvään kasvuvauhtiin. Ekan taimen se söi puoliksi ja toisen se löhösi poikki... Hienoa Viljami, niin sitä pitää...



Vähäsen shoppailuakin tuli harrastettua ja kahvillakin Hyvinkään Robert's Coffeessa käytiin. Se on muuten juuri se kahvila, jossa on nollatoleranssi kiusaamiselle, jos joku muistaa vielä tämän tapauksen viime syksyltä. Sen enempää minä kuin äitinikään emme tuolloin olleet ko. kahvilassa, mutta sen jälkeen kun tuo episodi suuren kansan tietoisuuteen nousi, on meidän valintamme Hyvinkään kauppakeskus Willan kahviloista ollut aika selvä. Myyjä toimi mielestäni tuolloin juuri siten, miten ihmisen pitääkin toimia. Ja sitäpaitsi kyseisen kahvilan kahvit, teet ja sämpylät ovat todella herkullisia :)


Shoppailujakin siis tehtiin, joista jälkipolville tosin ei juuri esiteltävää jäänyt, mutta sai Viljami sentään ihkaensimmäiset aikuisen kissan valjaansa, joita se kävi tietenkin muutaman kerran jo kokeilemassakin. Lisäksi minä haksahdin pariin uuteen patalappuun. Eihän niille nyt varsinaista tarvetta vielä olisi ollut, mutta noin kolmen euron kappalehintaan en voinut niitä vastustaakaan ;)



Ai niin! Vielä se mutsin huikea mansikkasato! Tältä se näytti viikko sitten, jospa jo kohta olisivat kypsiä :)



Ei noista nyt ihan piirakkaa taida saada, mutta ehkä mutsi nyt yhdeksi aamuksi puuron täytteen niistä ottaa! =D
Onneksi sentään kesän eka lounas terdellä oli huomattavasti runsaampi ja täyttävämpi:



Näiden kuvien myötä minä toivotan oikein mukavaa juhannuksen odotusta kaikille!!



1 kommentti:

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)